Dokumentaarinen valokuvaustehtävä

Kuten aikaisemmin kerroinkin, saimme huhtikuun lähipetusjaksolla myös dokumentaarisen valokuvaustehtävän. Tämä tehtävä on pidempikestoinen, sitä on aikaa tehdä joulukuulle saakka. Tehtävän pääasiallisena tarkoituksena on kertoa tarina. Kohde voi olla asia, ilmiö, henkilö, ryhmä, paikka, tapahtuma, ajankohtaisuus, ajattomuus. Käytettävissä oleva aika mahdollistaa kuvauksen kohdistamisen oikeaan hetkeen ja jopa eri vuodenaikojen näkymisen kuvissa. On mahdollisuus mennä kuvaamaan kohdetta useamman kerran, löytää aiheesta uusia asioita, saada palautetta, tehdä asioita toisin, kohdentaa projektin edetessä mitä dokumenttiprojektilta haluaa. Aika mahdollistaa myös täysin uuden asian käsittelyn ja hypyn tuntemattomaan aiheeseen. Tehtävänannossa neuvottiin miettimään myös tekovälineitä ja kalustoa. Alustava kirjallinen suunnitelma tehtävän toteuttamisesta piti tehdä tämän viikon aikana. Olen pyöritellyt ja pyöritellyt asiaa huhtikuusta lähtien. Aihe-vaihtoehtoja tuli muutamiakin mieleen, mutta kaikki niistä kiteytyvät jotenkin auttamis-näkökulmaan. Tällaisen suunnitelman sitten loppujen lopuksi jätin maanantaina kommentoitavaksi:

Tausta: 

Minussa asuu palava halu auttaa toista ihmistä. Olisi mahtavaa, jos ottamiani valokuvia voitaisiin joskus käyttää vaikkapa terapeuttisessa työssä ja olenkin erityisen kiinnostunut Miina Savolaisen kehittämästä Voimaannuttava valokuva ­menetelmästä.

Olen henkilökohtaisesti aina inhonnut kameran ”väärällä puolella” olemista. Koen sen hyvin ahdistavana. Olen kuullut samaa viestiä myös monelta muulta opiskeluryhmässämme; harva meistä on mielellään valokuvattavana. Mikä siinä on? Jokaisella on tähän varmaan oma syynsä. Itsevarmuuteen ja itsensä hyväksymiseen se varmaankin kuitenkin jollain tapaa liittyy. Pelätään, ettei olla riittävän hoikkia/nuoria/kauniita/hyviä.

Itse jouduin pari viikkoa sitten valokuvaajan kuvaamaksi. Kuvia tullaan käyttämään Pori Energian asiakaslehdessä, jonka levikki on n. 80 000. Jännitin kuvausta kamalasti ja kun sain kuvat sähköpostiini pidin lopputulosta suurimmaksi osaksi ihan hirveänä. Olin pettynyt. Olin pohjimmiltani pettynyt itseeni ja siihen miltä näytin. Erityisesti siihen että valokuvista näen, että kiloja on kertynyt vajaan kahden vuoden aikana lisää… noh, paljon. Peilistä ei muka päivittäin katso tuo ihminen, mutta valokuvissa se usein näkyy ja siksi niitä tilanteita välttelen. Paria päivää myöhemmin koulussa lähiopetusjaksolla Eeva ja Johanna ottivat minusta kuvia erilaisissa valaisuissa ja sainkin ilokseni huomata, että kyllä minustakin hyviä kuvia saa! Väitän tuon koulupäivän toimineen loistavana terapiana minulle.

Aihe: 

”Sinä olet kaunis”

Haluaisin valokuvan keinoin auttaa naisia tulemaan sinuiksi itsensä kanssa. Haluaisin, että he ymmärtäisivät, että he ovat kauniita juuri sellaisina kuin ovat – kaikki omalla tavallaan. Ei sitten kun ovat laihtuneet 10 kiloa, ei sitten kun ovat uudistaneet vaatekaappinsa, ei sitten kun... Nyt. Juuri nyt.

Jokaisessa on se kauneus. Kauneutta syntyy itsevarmuudesta ja siihen itsevarmuuteen voidaan vaikuttaa. Minä haluaisin auttaa tällä projektilla tuon itsevarmuuden muodostamisessa.  Apuna tämän saavuttamisessa toimisi teknisen tietotaidon (oikeat kuvakulmat, mallin ohjaus, valaisu…) lisäksi pukeutumisneuvojaksi juuri valmistuva ystäväni Niina Arponen. Ajatuksena on, että Niina voisi kaivaa projektiin valikoiduista naisista esiin heidän tyylipersoonallisuutensa ja neuvoa miten tätä persoonallisuutta voidaan värien, vaatteiden ja asusteiden keinoin tuoda parhaiten esiin. Tarkoitus ei ole kuitenkaan missään nimessä pistää pystyyn mitään muuttumisleikkiä, vaan nimenomaan etsiä näistä naisista esiin se, millaisia he luontaisesti ovat ja kuvata se kauneus.

Lähtisitkö sinä mukaan tähän projektiin kuvattavaksi? Projektiin kaivataan monipuolisesti erilaisia naisia ja määrä tarkentuu varmaankin myöhemmin. Olehan kuulolla, tästä tullaan varmaankin huutelemaan myöhemmin lisää myös tuolla Facebookin puolella :)